Viime viikko meni sairastelun merkeissä niin Sepellä kuin minullakin.
Tiistain vastaisena yönä olin just ruvennu nukkumaan, kun heräsin ukon yskimiseen ja kakisteluun. Hän oksensi pari kirkasta klimppiä, mutta muuta ei tullut. Hengitys oli tiheää ja pinnallista, mutta herra rupesi nukkumaan ja tunnin silittelyn jälkeen maltoin minäkin. En tiedä johtuiko levottomasta yöstä vai liikkeellä olevista pöpöistä, olin flunssan kourissa itse seuraavana päivänä. Kävin koulussa vain yhdellä tunnilla, minusta oli parempi seurata Sepenkin tilannetta kotona. Ukon tila ei huonontunut, mittasin sen kuumeen useaan otteeseen. Ruoka maistui, eikä vettä mennyt normaalia suurempaa määrää. Eläinlääkäriä ei saanut tavoitettua koko tiistain aikana. Tila näytti olevan niin vakaa, ettei välitöntä lääkärikäyntiä tarvinnut.

Hengitys on nopeaa ja joskus tulee yskäkohtauksia, mutta ne menee nopeasti ohi. Ukko on muuten normaali ja tavallinen itsensä, hengitys vain meinaa olla tiheämpää. Veikkailtiin äitin kanssa, että koiralla voi olla vettä keuhkoissa, ehkä parempi siis käyttää ensi viikolla tarkistuttamassa ja hoitamassa asia.

Kai se tosiasia on vain hyväksyttävä, että Sepekin alkaa olla vanha. Lisäkiloja alkaa tulla, vaikka koira liikkuu normaalisti ja syö entiseen tapaan saman määrän ja samaa ruokaa. Alkaa tulla jos jonkinlaista vaivaa, välillä taitaa olla esitystäkin. ;) Agilityssa sen huomaa, joko hän ei kehtaa tai sitten ikä alkaa todella jo painaa, toivottavasti raajat ainakin on kunnossa ( koskaan ennen ei ole ollut mitään ongelmaa tai kipuja ). Vauhti ei koskaan ole ollut päätähuimaavaa, semmoista köpöttelyä vain. Se on ollut se ongelma aina. Se on sitä nytkin, mutta ei me enää edes yritetä löytää siihen ratkaisua. Antaa ukon rauhassa vanheta arvokkaasti, otetaan treeneissä mahdollisimman hauskoja esteitä ja helppoja ratoja runsailla palkkaamisilla, ihan vain mielenvirkistykseksi. Sepe on hyvä kannustaja ja treenikaveri kentän laidallakin. :)

Pepita sen sijaan oli taas räjähdysvalmis.. Tein pienen radan, vain 9 estettä, mutta oli sitäkin tiukemmat mutkat ja lyhyet välit. Oli kokonaisuutena ehkä turhankin vaativa. Siihen nähden Pepita suoriutui paremmin kuin hyvin,omista ohjausmokista aiheutuneet uusintayritykset ei väsyttäneet neitiä, otettiin rata monta kertaa ja vaihdettiinkin sitä välillä. Jätettiin homma hyvään vaiheeseen eikä puristettu jaksamista viimeiseen tippaan saakka. Kehumisen vaikutuksen radalla todella näkee: kun on tiukkoja mutkia, neiti tarvii kannustusta. Sitten mutkiinkin saadaan mahd. kovat vauhdit ja irtoamiset. Voitte kuvitella mitä se on suorilla teillä..

Pepita kävi vielä illan päätteeksi lenkillä äitin kanssa. Kotikulmilla vastaan tuli Sepen sisko Mimosa ja siskontyttö Monika, joka on myöskin Pepitan tätipuoli Executive-linjan puolelta. Koirat menee aina aivan hulluiksi serkkutytöistä - ja toisin päin. Päästinkin myös Sepen ulos tervehtimään tuttuja. :)

P.S. Käytettiin eilen koiria kävelyllä junaradan takana rannassa ja metsätiellä, oli puudelit melko kuraisia.. En tajunnu laittaa Pepille kurapukua, tuskin se siltikään paljoa olisi siinä vauhdissa suojannut, polski neiti meinaan siihen malliin lätäköissä... :) On kiva, että on hauskaa.